”Lukumummi, mitä sinä täällä teet?”

Olen tulossa liikuntaillasta ja ympärilleni pölähtää joukko lapsia, tuttuja viime vuoden lukutuokioista. Kuuluu kysymys: ”Lukumummi, mitä sinä täällä teet?” Harmittaa, sillä saksan opiskelu alkaa pian, enkä ehdi kauaa pysähtyä juttelemaan. Kotiin kävellessäni mietin, miten ihanaa, että lapset muistavat. Yhteiset lukuhetkemme ovat olleet minulle merkityksellisiä ja ilmeisesti sitä myös luokan oppilaille.

Viime vuoden mukavat muistot palaavat mieleen. Voi sitä onnea, kun minä keksin sen, mikä on lukutuokiossa käyvän lapsen kiinnostuksen kohde ja löytyi hänelle sopiva luettava kirja. Minä olin onnellinen ja lapsi oli onnellinen. Lukeminen tuli sujuvammaksi, kun piti selvittää nopeasti, mitä seuraavalla sivulla tapahtuu. Maailman voittajan elkeet löytyivät siinä vaiheessa, kun olimme yhdessä saaneet kirjan loppuun luetuksi. Kirjan loppuun lukeminen ei ole lukutuokioiden tärkein tehtävä, mutta tässä tapauksessa se oli tärkeää. Ehkä tämä lapsi ei ollut hetkeen kokenut iloa kirjan loppuun lukemisesta.

Lukumummin vapaaehtoistehtävän myötä, minulle on avautunut näkymä kouluikäisten lasten maailmaan. Minulla on pieniä lastenlapsia ja koululaisiakin, mutta heidän elämäänsä katselen vaaleanpunaisten lasien kautta liian läheltä. Olen ottanut tavakseni pysähtyä vaihtamaan muutaman sanan urheilukentällä, pihassa tai ojanpohjassa leikkivien koululaisten kanssa. Silloin tällöin heitän jonkun tilanteeseen sopivan kommentin ja yleensä saan takaisin jotakin sellaista, millä jaksan eteenpäin monta päivää. Joskus minulle esitellään maailman pisimpiä leskenlehden juuria, valtavaa vesilätäkköä tai upeaa laskua pulkkamäestä. Yleensä minä pysähdyn ja katson, lapset ovat opettaneet minulle hetkistä nauttimista ja maailman ihmettelemistä.

Lukutuokioiden myötä olen päässyt kurkistamaan lasten elämään niin iloihin kuin suruihinkin. Paappa on kuollut, mummo on sairaana, lomalla mennään kylpylään, pian on mun synttäri, me voitettiin jalkapallossa jne. On ihanaa olla luottamuksen kohteena ja kuulla koululaisille tärkeistä asioista. Lukeminen on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on kuunteleminen ja myötäeläminen. Toivoisin, että useampi eläkeläinen löytäisi MLL:n toiminnan ja toisi lisää iloa ja turvallisuutta koululaisten elämään. Samalla hän voisi tuntea itsensä tärkeäksi ja tarpeelliseksi. Jos minä ihan rehellisesti tunnustan, teen vapaaehtoistyötä itsekkäistä syistä. Joka päivä, kun kävelen koululta kotiin, saan ajatella: Olipa minulla mukava päivä ja suuni kääntyy hymyyn.

-Lukumummi