Lukumummi tai -vaari on aina pikkuisen ”outolintu” ja erilainen aikuinen koulun arjessa ja sen vuoksi oppilaiden mieleen. Kaikenlainen poikkeaminen arkipäivän rutiineista virkistää toki aina ja kaikkia. Lukumummin käytös on taatusti tiukankin tarkkailun alla, sen vuoksi on aina mietittävä, miten milloinkin eri asioihin reagoi. Lukumummi tai -vaari on kuitenkin oheiskasvattaja koululla ja esimerkin voimahan on tunnetusti suuri. Hauskinta lienee se, että enää ei edes kaupungilla voi ihan anonyyminä kuljeskella – oppilaat kyllä tunnistavat lukumummin vaikka kaupassa. He kertovat ehdottomasti, että sinut on nähty. Se on jopa hyvinkin tärkeä asia sitten lukumummille sopivassa tilaisuudessa ilmaista. Hupsista heijaa, ei siis enää huonoa käytöstä lukumummeilta tai -vaareilta missään julkisilla paikoilla – teitä ja meitä valvotaan!
Hyvän mielen saa kyllä lukumummi ihan koko päiväksi, kun hiukan väsyneenä raahustaa kotiin ja kadun toiselta puolelta kuuluu kahden pojan kirkkaalla äänellä huudetut heipat ja sen perään kysymys: ”Ootko sä se meidän koulun lukumummi?” ja myöntävän vastauksen saatuaan vielä kysyvät: ”Koskas me saadaan tulla sun luo lukemaan?” Eipä siihen voi kuin hymyssä suin vastata, että kannattaa kysäistä omalta opelta. On niin ihanaa olla suosittu, eikö vain?
Kaupungilla vastaan voi myös tulla tutunnäköisiä tyttöjä hurjaa vauhtia pyörällä, kaksi samalla pyörällä tietty, ja heille hymyiltyäni sitten kuuluu perästä hurja, iloinen huuto: ”Hei, hei lukumummi!” Suupielet pysyvät mummilla ylhäällä ihan kotiin asti.
Lukumummina lukeminen ja lukemisesta (ja kaikesta muustakin) keskusteleminen oppilaiden kanssa on todella palkitsevaa ja ihanaa. Tuntee tekevänsä hyvin tarpeellista työtä ja parasta on, kun näkee oppilaiden edistyvän ja pikkuhiljaa iloitsevan lukemisesta, nauttivan tarinoista. Yhdessä saamme nauraa hassuille jutuille tai kaikin tavoin myötäelää tarinoiden käänteissä.
Syyssateisena iltana mietteitä kirjasi lukumummi Suvi
Kuva: Elias Lahtinen
MLL Lakeuksilla 